Sivut

23. elokuuta 2015

Vuodenaika vaihtumassa

Parin viikon aurinkoinen ja lämmin sääjakso näyttäisi ennusteen mukaan tulevan loppuunsa. Pitkän odottamisen jälkeen on ollutkin mukava nauttia auringosta ja sopivasta lämmöstä, ei ole ollut liian kuuma. Tänään tyhjennettiin hunajat mehiläispesästä. Kylmä ja sateinen kesä vaati veronsa eikä hunajaa tullut kuin nimeksi. Täytyy kyllä olla todella tyytyväinen tähänkin vähään. Hunaja täytyi ottaa pesästä hieman keskeneräisenä koska kesän kääntyessä vääjäämättä kohti loppuaan on mehiläisten talviruokinta aloitettava jotta ne ehtivät varastoida kaiken talveksi tarvitsemansa sokerin.


Sääennuste näyttää vielä kolmea poutapäivää. Paljon on vielä poutaa tarvitsevaa tekemistä: maalaushommia, heinän niittoa ja kokoamista, kamomillan ja yrttien keräämistä ja mitä kaikkea lieneekään.

Lehtipuissa alkaa näkymään jo keltaisia lehtiä ja niityt ja suot alakavat saada nekin syksyn värejä. Kohta on syksy... kohta kaikki kukat ovat kukkineet, marjat kypsyneet ja muutkin kasvit kasvaneet sen minkä tänä kesänä kasvavat. Mummolan pässipojatkin ovat kasvaneet pienistä karitsoista vankoiksi pikkupässeiksi.


Pääskyset viettävät vielä viimeisiä kesäpäiviään pihapiireissä ilakoiden ennen kuin lähtevät pitkälle syysmuutolleen.



7. elokuuta 2015

Kasvaa ne sittenkin...

Tämä kesä on kyllä ollut kummallinen ja voinee ihan rehellisesti todeta etten toista tällaista muista tai kaipaa. Kylmyydessä pitää mennä 1960-luvulle ennen kuin tätä kylmempi kesä löytyy. Lisäksi vettä on satanut enemmän kuin tarpeeksi. Yleensä loppukesästä omassa rannassa vesi on niin matalalla että lastenkin on siinä hankala uida ennen äkkisyvää, mutta tänä kesänä vesi ei ole paljon kevään tulvista laskenut. Lapsia ei ole kyllä viileä uimavesi haitannut, aina kun on vähänkin lämmintä ja aurinko paistaa, niin uimaan on päästävä... Pyykin kuivaaminenkaan ei ole monena päivän ulkona onnistunut. Hyvin suunniteltu mattojen pesu taitaa jäädä puolitiehen, kun ei niitäkään saa kuivaksi missään.

Mutta nyt valittaminen sikseen. Sää on mikä on eikä se voivottelemalla miksikään muutu. On tässä elokuun alkupuolella kuitenkin voinut todeta otsikon sanoin, että kasvaa ne sittenkin. Kaikkea on joutunut odottamaan tavallista pidempään, mutta suurimmasta osasta keväällä kelvetyistä vihanneksista ja juureksista tullaan satoa saamaan ihan kohtuullisesti.
Tässä pieni kuvasarja kasvimaan antimista:

Herne

Kamomilla

Kesäkurpitsa

Öljykurpitsa

Mansikka

Parsakaali

Punakaali

Tomaatti

Valkosipulin kukintovarsia