Sivut

1. tammikuuta 2017

Hyvää Uutta Vuotta

Kun vuoden 2017 ensimmäinen päivä kääntyi jo illaksi, niin on aika muistella mennyttä vuotta muutaman rivin verran. Vuosi 2016 oli kohtalaisen mukava, suuria vastoinkäymisiä ei ollut vaikka lasten, viljelyn ja muiden töiden yhteensovittaminen on edelleen ollut haastavaa. Tuotekehittely jatkui ja vihdoin onnistuttiin löytämään sopivat yrtit sopivassa suhteessa uuteen villiyrttiteehen jonka koe-erät saivat hyvää palautetta.

Ollaan siinä pisteessä että tuotekehittely on vienyt aikaa myyntituotteiden valmistukselta ja
on käynyt niin että osa tuotteista loppui jo ennen joulua. Kysynnän kasvu on yllättänyt positiivisesti, mutta tänä vuonna pitää oppia priorisoimaan tekemiset.

Osuuskunnan toimintaan laitettiin päälle isompi vaihde kun Kajaanin Seppälän Impilinna rakennus
saatiin käyttöön. Menneen vuoden aikana siellä ehdittiin tehdä ja järjestään monenmoisia juttuja. Osuuskunnan tarjoamiin palveluihin kannattaa käydä tutustumassa Impilinnan nettisivuilla www.impilinna.fi

Reko lähiruokapiirit (eli Rejäl konsumption) Kajaanissa ja Sotkamossa ovat tuoneet paljon uutta kysyntää kesän tuoretuotteille. Haasteena on kuitenkin pitkät etäisyydet kun aikaa ja rahaa menee niin paljon autolla ajeluun, mutta mukana pysytään.

Kiitos kaikille blogin, lukijoille  tutuille ja tuntemattomille, menneestä vuodesta 2016 ja menestystä tälle vuodelle 2017!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti